sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Kutsu Etelä-Koreaan!

Kirjavat on saanut kutsun 23.-27.9.2009 Etelä-Koreaan kansainväliselle Cheonan HeungTarYeong-festivaalille. Festivaali järjestetään Cheonanin kaupungissa noin 50km pääkaupungista Soulista etelään. Ryhmiä osallistuu paitsi ulkomailta, mutta myös 50 korealaista ryhmää. Lisää tietoja löydät festivaalin englanninkielisiltä sivuilta. Esittelyvideon voit katsoa täältä. Päivitämme myös tietoja matkasta kesän mittaan sivuillemme.

perjantai 28. elokuuta 2009

Etelä-Korean tanssifestivaali siirtyy vuodella sikainfluenssan takia

Kirjavat saivat tiedon Etelä-Koreasta, että kansainvälistä HeungTarYeong-tanssifestivaalia ei voida järjestää tänä vuonna maan vaikean sikainfluenssatilanteen takia. Kehotus festivaalin siirtämiseen ensi vuodeksi tuli maan hallitukselta. Sikainfluenssan takia maassa on myös suljettu kouluja ja sairaalat päivystävät vuorokauden ympäri. Kuolemantapauksia on ollut kaksi.

Matkan peruuntuminen oli ryhmälle suuri pettymys. Kirjavat olivat tehneet ennätysmäärän talkootyötä, tanssineet keikkoja ja harjoitelleet tansseja läpi kesän matkaa ajatellen. Kirjavat saivat kuitenkin jo kutsun vuoden 2010 festivaalille, ja lisäksi muutaman muun mahdollisen kutsun ulkomaille ensi syksyä odotellessa...